En jaksa. Ei jaksa kiinnostaa mikään. Sellanen on ollut tiivistettynä olo jo muutaman viikon. Sama juttu kun ennenkin. Ensin sairastaa vaikka mitä ja sitten iskee kauhea masennus. Vittu ku vituttaa vaan maata ja itkeä koko päivä, kun ei ole edes mitään kunnon syytä. Mies kun yrittää mulle huutaa et ryhdistäydy niin kaikki puskee vaan pahemmin päälle.En oikein jaksais elää, mut kun mulla on toi maailman ihanin mies niin pakko se on jaksaa.
En kyllä mene millekään lääkärille tai terkkarille puhumaan. Ei niitä kiinnosta mun ongelmat, vaikka ne voi esittää et niitä kiinnostaa kun se on niiden työtä. Enkä mä osaa avautua oikeestaan kun mun miehelle, enkä sillekään tarpeeks. Miten mä muka voisin avautua jollekin ihan tuntemattomalle? Ei kiitos. Kyllä mä nyt vaan yritän iloita kaikesta pienestä ja päästä sitä kautta taas normaaliin elämään. Vaikka en tiedä että haluanko, mutta se on vaan pakko ja toisaalta kyllä haluankin. Ääh, en mä tiedä. Kyllä mä haluan ihan normaalin elämän.
Pelkään, että en voi saada lapsia. Että kaikki sairaudet olis aiheuttanu lapsettomuuden, mikä onkin aivan mahdollista, mutta eihän sitä voi yrittämättä tietää. Mun mielestä pitäis nyt vaan yrittää et tietäis. Onhan toi tavallaan aika tyhmä noin niin kun ajatuksena. Joten ei siitä sen enempää.
Onneksi on vähän helpottanut miehen kanssa puhuminen ja kirjoittaminen. Yksi asia, mikä tekis todella hyvää on suklaa. Nam! Mennään onneksi kauppaan illalla. Minä haluan suklaata!
Hmmm.. Olikohan mulla vielä muuta vuodatettavaa? Enpä usko.