Se aikoja sitten alkanut Parempi elämä- projekti on ainakin jollain tapaa onnistunut ihan yrittämättä. Muuten menee todella hyvin, mutta painoa on tullut kilo tai kaks lisää ja syystäkin. Nyt aion taas olla pitkän aikaa syömättä karkkeja, suklaata, sipsejä, jäätelöä ja kaikkea mitä ei kannattaisi syödä, jos haluaa olla laihemmassa kunnossa. Nyt otan tämän tosissani. Mikään tai kukaan ei mua estä.
Kotiin en viitsi enää mennä käymään pitkäksi aikaa, koska tajusin viime kerralla, että mikään ei riitä. Niille ei ole koskaan riittänyt mikään mun saavutus. Jos esim. jostain kokeesta sain kympin niin kysyttiin miksei ollut täysiä pisteitä. Eikö se kymppi muka riitä?
En sitä itsekään aina huomaa. Se sanotaan niin huomaamattomasti tai sitten olen oppinut ohittamaan asian. Se ei riitä, että tekisin ruokaa ja se olisi hyvää. Aina siinä on jotain vikaa. Jos olen tehnyt jotain ylimäärästä vain heidän ilokseen, on siinäkin jotain vikaa. Ikinä ei voi sanoa kiitosta tai edes olla valittamatta. Minä en voi osata hoitaa omia asioitani. Minä olen pelkkä paska ja veli on oikea lellikki. Se on yleensä saanut aina kaiken mitä se haluaa. Jos se tekee jotain tyhmää, se sivuutetaan. Mun jokaiseen virheeseen takerrutaan pitkäksi aikaa. Välillä se vituttaa rankasti.
Mulle tekee hyvää olla nyt erossa sieltä vähän aikaa ja olla minä täällä yksikseni ja elää elämää, joka mulla nyt on. Sillä se on hyvä ja ihana just tälläsenä. Ihanaa olla onnellinen näin vähästä.