Mä en jaksa enää. Mun koko elämä on niin tyhjää. Kukaan ei arvosta samoja asioita elämässä kuin minä. Jotkut ovat neuvomassa, mitä mun pitäisi tehdä. Enkö mä saa ihan itse päättää miten haluan oman elämäni viettää? Mä en halua kuulla enää yhtään huonoa kommenttia, enkä yhtään itsestään selvää neuvoa. Neuvokaa jotain muuta, joka haluaa tulla neuvotuksi, koska mä en jaksa enää kuunnella. Jos soitat ja jakelet neuvojasi, lyön sulle luurin korvaan. Mua ei kiinnosta. Mä tiedän itse jo kaikki asiat, joita olet mulle sanonut.
Tiedän, että elämäni on surkeeta.
Tiedän, että en osaa mitään.
Tiedän, että olen saamaton.
Aivan varmaksi tiedän sen, ettet oikeasti tunne minua ollenkaan.
Olen ainakin omasta mielestäni älykäs, mutta harvoin näytän sitä. Eikä se silloinkaan ole tarpeeksi. Aina pitäisi olla jotain suurempaa. Ehkä presidenttinä olo kelpaisi hyväksi saavutukseksi ja voisin saada jopa pari rohkaisevaa sanaa. Mutta pienimmätkään saavutukseni, eivät teille kelpaa. Niistä ei heru edes yhtä ainutta hyvää sanaa. En pysty olemaan sellainen kuin haluatte. Enkä haluakaan olla. Haluan olla minä. Edes vähän aikaa.
Tämän kuoren alla olen niin rikki kuin voin olla. Kukaan ei näe sitä, koska en anna kenenkään sitä nähdä. En vain pysty siihen. Olen aina kasannut kaiken sisälleni. Ehkä se nyt alkaa olla liikaa, mutta yritän viimeiseen asti olla niin kuin aina ennenkin. En osaa muuta. Suojassa katseilta ja kuulevilta korvilta, itken itseni uneen ja aloitan uuden päivän entistä särkyneempänä.
Vastaa mun viestiin. Ole niin ihana.