Mä en ymmärrä miten voi olla parempaa olla välittämättä ja tuntematta mitään. Mä ainakin haluan tuntea ja välittää. Sehän kuuluu elämään. Ainakin mun mielestä.
Sain tänään ihanan katsekontaktin erääseen tyyppiin. En ole ikinä ennen niin tehny. Ikinä. En ole uskaltanut. En vaan jaksa uskoa, että se musta kiinnostuis, mutta se hetki anto jotenkin rohkeutta päästä yli tästä paskasta. Mä todella ansaitsen paljon paljon parempaa.
Vähän pelottaa päästää irti siitä ainoosta tyypistä, joka musta on ilmaissut olevansa kiinnostunut. Juuri siksi kun ei ole mitään tai ketään sitä paikkaa täyttämässä. Mä en jaksa, kun sä et ymmärrä. Et vaikka selittäisin. Miten joku voi olla niin tyhmä ja tunteeton? Tai sitten vaan esittää sellasta. Molempi pahempi.