Perjantaina oli suurimmaksi osaksi hauskaa, mutta myöhään illalla menin sitten tekemään jotain mikä kaduttaa edelleen. Vihasin itseäni sen jälkeen. Miksi en tajunnut etukäteen miten paskalta sen jälkeen tuntuu? Olenhan sen kokenut jo monta kertaa ennenkin.
Mä en enää usko sun lässytyksiin. Nyt se on hyvä sanoa, mutta sitten jos/kun jotain sellaista taas sanot, luulen että, uskon taas sinisilmäisesti siihen mitä sanot. Ei kannattaisi. Ei todellakaan.
Eilen alkoi itkettää, kun kuulin biisin, jolla minulle vannoit rakkautta. Onneksi sain oltua itkemättä, kun seurassa oli paljon muitakin. Olis siinä ollu selittämistä.
Haluaisin kokea oikean rakkauden. Todellista välittämistä. Olisiko se niin ihanaa kuin mitä olen kuvitellut?