Itkettää. Ihan hirveetä kun ei tiedä, että mistä se johtuu. Sitä on jatkunu tässä jo pari tuntia.
Aloin tässä hetki sitten pohtia, että miks en pysty sanomaan, että rakastan. Olen melkeinpä varma, että rakastan. Sitä en kumminkaan pysty ääneen sanomaan tai edes kirjoittamaan. On se niin vaikeeta. Luulisin, että se johtuu siitä etten ole ikinä niitä sanoja päästänyt ulos suustani. En ikinä. Nyt haluaisin. Tunnen itseni jotenki huonoks ihmiseks, koska en sitä pysty sanomaan. Kai se päivä vielä koittaa.
Se on vaan aina niin ihana. Äskeisen puhelun aikana oli vaikeaa olla purskahtamatta itkuun. En halua, että sillä on paha mieli mun takia tai että se joutuis miettimään, mikä mua vaivaa. En halua sille mitään taakkaa kannettavaksi.