Ei sitä oikein enää tiedä mistä alottaisi. Liian pitkä aika menyt taas kirjottamatta.
Mulla stressiä? Siis mistä sitä olis voinu tulla? Sohvalla makaamisesta? Telkkarin katsomisesta? Ei käy järkeen. Kukaan ei ota mua vakavissaan. Ihan hirveetä ja turhauttavaa. Luulosairas olen kuulemma. Kattoisivat, että onko siellä mitään ennen kun tuomitsevat. Mutta eihän se niin käy. En enää tiedä mitä pitäis tehdä.
Huomasin vaan tauteja selatessani, et olen kyllä ollu jo vuosia masentunut, jos masennuksen oireet on tälläsiä:

"Masennukselle on tyypillistä tunne-elämän latteus. Vaikka ihminen kuinka yrittäisi ja päättäisi ryhdistäytyä, se ei onnistu. Läheisten rohkaisut valuvat kuin vesi hanhen selästä, ja masentuneesta saattaa tuntua erityisen loukkaavilta kehotukset, ”koeta nyt ryhdistäytyä” tai ”yritä edes”.

Masennuksessa voiman tunne katoaa. Uupuneisuus ja väsymys valtaavat kehon ja mielen. Masentuneen mieltä hallitsee toivottomuus, ja elämästä katoaa mielihyvä. Mikään ei kiinnosta. Ihminen on apaattinen. Välinpitämättömyys sekä syyllisyyden ja arvottomuuden tunteet täyttävät mielen. Muisti reistailee. Uudet asiat jäävät heikosti mieleen. Kyky keskittyä arkipäivään heikkenee. Masentunut ei useinkaan pysty puhumaan tunteistaan. Kun hän alkaa kertoa voinnistaan muille, toipuminen on päässyt jo alkuun."
Terveyskirjasto

Haluaisin toisaalta puhua Ihanalle mun päänsisäisistä ongelmista, mutta sellasta sopivaa hetkeä ei ole tullu eteen. Ainakaan vielä. Tiedän kyllä, että se saattais helpottaa mun oloa, mutta ne sanat eivät vaan tule suusta ulos. Ehkä sitten kun näen sen taas ja saadaan olla rauhassa kahden niin yritän avata sisintäni. En tiedä onnistuuko se, mutta voihan sitä yrittää. En ole koskaan oikein osannut puhua tunteistani. En missään asiassa. Ihanalle olen nyt viime aikoina sanonut, etten pystyisi elämään ilman sitä. Ehkä se on jo yksi askel eteenpäin.
Ihana huutaa mulle et mun pitäis pitää parempaa huolta asioistani. Onhan se totta, mut ei sitä tartte huutaa. Sen voi rauhallisestikin selittää. Huutaminen laukasee mussa lähes aina sellasen itkureaktion. Itkua ei juurikaan pysty pidättelemään. Kenenkään muun nähden en ole näin paljon ikinä itkenyt.
Ärsyttävää Ihanassa on se kun se suuttuu mulle niin se uhkaa jättävänsä mut hetkeks. Siitä mulla alkaa aina kauhea itku, koska en halua ajatellakaan sitä vaihtoehtoa. Hetken päästä se pyytää anteeks ja vakuuttaa, ettei ikinä pystyis jättämään mua. Silti se sattuu vaikka tiedän ettei se ole mihinkään lähdössä.
Oho! Onpas tullut vuodatettua oikein kunnolla. Väsyttää, joten taidan mennä unten maille.