On mukamas kiirettä pitäny ku ei ole blogia ehtinyt kirjottamaan...
En nyt tiedä et mistä alottais.
Elikkä se yks ja ainut, joka musta on tosissaan ollu ikinä kiinnostunu, ei ole pariin päivään ilmotellut itsestään. Sen pitäis olla hyvä asia, mut kyllä mä silti sitä kaipaan. En pysty olemaan kaipaamatta, vaikka mun pitäis. Ei me olla loppujen lopuks hyviä toisillemme. Vaikka joskus halusinkin että oltais. Haluisin ehkä vieläkin. En tiedä.
Sitten tämä yks uus tyyppi. Musta tuntuu et jos (tai kun) tavataan sen kiinnostus loppuu. Miten mulla voi olla niin huono itsetunto? Välillä kun vilkasen peiliin niin ajattelen et näytänpäs hyvältä, mutta se ei ole joka päiväistä. Haluaisin ajatella niin aina mutta en pysty.
Musta tuntuu et se vaan on liian hyvä mulle. Jokainen, joka on mun mielestä on hyvännäköinen tai hiukan edes kiinnostava, on liian hyvä. En tiiä mistä se johtuu. Taidan pitää itseäni huonona ihmisenä, koska niin mulle aina sanotaan ja sanottiin. Se on ihan tosi et sitä alkaa uskomaan kaikkeen siihen paskaan mitä joku sanoo. Tai vähintäänkin ajattelee et entä jos se onkin totta. Haluun päästä eroon niistä äänistä, jotka huutaa et mä olen paska ihminen. Mä en ole.
Mä olen vähän sekasin ja epätoivonen. Mulla on kauhee läheisyyden kaipuu. Haluisin taas vaan et joku pitäis sylissä tai edes halais muutaman sekunnin ajan. Helpottais vähäsen.
Taas kuuntelen kaikkea mikä alkaa itkettämään. En onneks voi jatkaa kauan kun on pakko mennä nukkumaan, että jaksaa aamulla herätä.