Nyt on pakko yrittää analysoida itseäni.

Tuntuu aivan sairaan hyvältä kun joku kehuu, mutta kehujille väitän vastaan.
Miksi? Ehkä yritän kalastella vahvistusta kehuille tai jotain, koska olen itse niin epävarma itsestäni.

Jos joku (siis miespuolinen henkilö) haluaa tavata mut, meen ihan lukkoon ja pelkään jo etukäteen kaikkea mitä voi tapahtua. Siksi yritän jotenkin kääntää puheen muualle tai jotain. Tiedän, että jos suostuisin, menisin aivan paniikkiin. En tietäisi mitä laittaa päälle jne. Paikan päällä höpisisin kaikkea tyhmää ja se ei kumminkaan tykkäis musta yhtään (koska olen niin läski ja ruma). Tiedän, kun näin on kerran käynyt.
Pelkään varmaan sitä, ettei se pitäis musta yhtään. Ja se sattuis taas kerran. Toipuminen kestäis ties kuinka kauan. En uskalla ottaa riskiä, vaikka haluaisin rakastaa ja olla rakastettu. Tai ehkä en sittenkään halua, kun en uskalla riskiä ottaa. Menen jo ihan sekaisin. Pitäskö vaan ottaa se riski?

Palaan edelleen tähän ulkonäköjuttuun. Omasta mielestäni siis olen joskus ihan ok näkönen ja joskus jopa hyvännäkönen, mutta aina läski. En edes muista, koska viimeksi olisin vartalostani pitänyt. Nyt pari päivää sitten päätin taas kerran, että nyt loppu se liika syöminen ja lihottavat karkit, suklaat ym. Vielä kun saisin itseni liikkeelle. Siihen kynnys on todella korkeella, vaikka sitäkin haluaisin. Mua ei estä kukaan muu kun minä itse. Keksin syitä ja ajattelen mitä muut ajattelevat. En haluaisi olla enää näin vaan haluaisin ihan oikeesti paremman elämän. Tai siis terveemmän tai jotain. En tiedä. Muutosta ainakin. Parempaan suuntaan.

Miksi mä toisaalta kidutan tietoisesti itseäni ja toisaalta suojelen itseäni sellaiselta, joka voisi oikeasti olla ihanaa?
Jos joku tohon keksii vastauksen, niin on aika nero. Ehkä mä vaan pelkään.