Oli melko tylsä viikonloppu. Tai no oli mulla ahdistelija. Se sama ku aina ennenkin. Ei se musta välitä. Jos mä sen toistan itselleni tarpeeks monta kertaa, uskon sen ehkä joskus. Onneks just niinä hetkinä oli tekemistä. Todellakin onneks. Nyt tuntuu hyvältä. Jos olisi käynyt toisin, nyt tuntuisi varmaan aivan paskalta. Välillä kyllä kuvittelen, että ens kerralla kaikki menee hienommin, on kivaa ja tuntuu sen jälkeenkin vielä hyvältä. Ei niin ole tainnut käydä kuin kerran ja sekin oli ennen tätä kaikkea paskaa.
Mä ansaitsen rakkautta, vaikka olenkin tällänen. Liian ruma, iso ja tyhmä. Miks ihmeessä joskus tekee mieli vaan rypeä itsesäälissä? Tyhmää touhua. Ei sitä vaan sillä hetkellä tule ajatelleeksi. Eikä haluakaan ajatella.