"Ajattelin sitten kirjottaa sulle ja kertoa kaikkea mitä olen halunnu sanoa, mutten ole pystyny. Toivottavasti jaksat lukea ja vielä ajatuksella.
Mua on haukuttu ties miksi elämäni aikana esim. läskiks, paskaks, laiskaks. Kiusattu ala-asteelta ysille saakka. En oikein jaksa lisää kiusaamista. Ehkä en siksi halua kertoa mitään ylimäärästä kenellekään, koska se saattais antaa lisää aihetta kiusaamiseen. Miks ihmeessä niin tekisin? Mut en kyllä tajua et miks en sulle uskalla kertoa mitään, vaikka luotan suhun enemmän kun keneenkään muuhun.
Kaikki se nimittely ja kiusaaminen on saanu mut vuosien kuluessa uskomaan siihen et olen tosiaan läski ja huono ihminen, enkä pysty mihinkään jne. Välillä mä uskon itseeni, mut ei se koskaan ole mitenkään pitkään kestänyt. Olen ollu niin kauan kun muistan todella epävarma ja mulla on ollu todella huono itsetunto. En sitten tiedä et miten pystyisin uskomaan itseeni oikein kunnolla.
Esim. kotona jos jotain joskus tein niin heti nousi kauhee haloo et laitetaan rasti seinään kun kerranki tein jotain. Ei siinä sitten oikein tee mieli tehdä mitään kun kaikesta tulee niin iso asia. Mieluummin on tekemättä mitään. Mua ei oikein ole kannustettu mihinkään, mut en mä voi siitä syyttää mun ongelmia.
En ole koskaan ennen sua kuullu mitään kunnon kehuja itsestäni. Taisit jopa olla ensimmäinen, joka sano mua kauniiks. Et varmaan tiedä miten paljon se mulle merkitsee. Olen tainnut muutaman kyyneleenkin ihan ilosta vuodattaa, kun olet nättejä asioita sanonu. Se vaan tuntuu niin hemmetin hyvältä. Enkä välillä tajua et mitä mussa näet sellasta, et jaksat mua päivästä ja viikosta toiseen.
Sillon kun en pystyny sulle sanomaan että rakastan sua niin se ei todellakaan johtunut siitä etten rakastaisi. Se vaan on mulle jotenkin niin vaikeeta puhua mun tunteista yleensäkin. Enkä mä ole tottunu sellaseen. En mä ole ikinä kenellekään muulle sanonu et rakastan. En ikinä. Mut sua mä rakastan enemmän kun mitään muuta tässä maailmassa. Sen tiedän.
Se on inhottavaa kun otat aina joskus esille sen mitä tapahtu sillon alussa. Mä todellakin luulin et sä olet sellanen paska et jätät heti kun oot kaiken hyödyn saanu. Sanoit niin aikasin et rakastat mua ja mä menin ihan lukkoon, koska niin on käyny kerran aiemminkin. Kuulin sillon vakuuttelua et se rakastaa mua jne. ja lopulta sitä ei kiinnostanu mikään muu kun paneminen ja siinäkin se oli huono. Mä syytän itseäni vieläki siitä et olin niin vitun tyhmä et uskoin sitä. En ymmärrä miten olen ikinä voinu olla niin tyhmä. Mut en mä sillon tienny paremmasta, ehkä se oli sitä. Luulin etten ansaitse ketään sen parempaa, enkä edes sais ketään muuta. Mut onneks nyt tiedän et sä olet olemassa.
Toinen asia, jota kadun aivan sairaasti on ne kaks kertaa kun lähdin baarista jonkun mukaan. En tajua miten olen sillonkin ollu niin vitun tyhmä. Oli siinä tietysti viinallakin vaikutusta, mutta ei sillä voi mitään selittää. En mä ehkä pysty koskaan sulle hyvittämään niitä, mutta haluaisin sitä enemmän kun mitään muuta. Koska mä haluan et sä olet onnellinen ja voit hyvin, etkä ole vihanen mun tyhmistä virheistä, joita ei saa tekemättömiksi. Tuskin tiedät miten paljon mä kadun niitä ja syytän itseäni, koska tiedän et ne satutti sua. En mä halua et suhun sattuu. Toivoisin et joskus pystyisit antamaan mulle anteeks ja ehkä yrittää unohtaa. Mä ainakin haluaisin unohtaa ja päästä sen asian yli, mut se on jotenkin vaikeeta kun sä otat sen puheeksi joskus.
Tiedätkö miten paljon se satuttaa kun uhkaat lähteä ja jättää mut? Viimeks yritin tuijottaa seiniin ja telkkariin, etten olis ihan täydellisesti hajonnut, mut ei se suunnitelma oikein onnistunut. Varsinkin se sattu kun heitit sormuksella mua. Sillä hetkellä mun sydän jätti muutaman lyönnin lyömättä. En mä haluais kokea enää sitä pelkoa ja ahdistusta uudestaan. Vaikka sä sen jälkeen sanot ettet vois mua ikinä jättää niin ei se tee kaikkea sitä mitä sä sanoit sitä ennen sanomattomaksi. Ne sanat satuttaa vielä sen jälkeenkin. Mut kyl mä ymmärrän et olen joskus todella rasittava ja kuten jo aiemmin sanoin niin en tiedä miten jaksat mua päivästä ja viikosta toiseen.
Mä en voi kuvitellakaan viettäväni elämääni kenenkään muun rinnalla. Sun kanssa on niin hyvä olla. Voin olla ihan oma itseni, mitä en pysty aina edes kotona olemaan. Sä olet tosiaan kaikkein paras asia, mitä mun elämässä on ikinä tapahtunut. Haluisin myös olla sulle parasta tässä maailmassa, jos se mitenkään on mahdollista.
No voi hitto nyt tuli sua aivan kauhee ikävä. Onneks sun ei tartte nyt katsella mun kyyneleitä."
Siinä se. Muutama päivä aikaa kun kirjotin ton ja tuntuu vieläkin ahdistavalta lukea sitä. Katotaan mitä se sanoo kun se lukee ton kirjeen sitten kun tulee taas kotiin. Toivottavasti ymmärtää mua hieman paremmin. Ehkä. Ainakin toivon niin.
Kommentit