Voi vitun vittu! Mä olen paskista paskin ihminen. Tai ainakin tunnevammanen tai jotain. En sitte pystyny pidättämään itkua paria minuuttia kauempaa. Ihan ku mä väkisin haluaisin ajaa sen pois mun luota. Mua taitaa pelottaa. Se pitää musta ihan liikaa. Sanonu rakastavansa. Ja siinä on se ongelma, että mä en tykkää siitä enempää ku jostain kaverista. En pysty sitä sanomaan ku pelkään että sitä sattuu liikaa. En siis tahallani halua satuttaa, siksi en pysty kertomaan. Tiedän, että pitäis ja se ahdistaa. Miks mä en pystyis sitä rakastamaan?

Toisellakin tapaa sitä yritin alitajuisesti ehkä ajaa pois. Olin jonkun toisen kanssa. Kyllä se sen tietää. Kerroin sille ku se kysy. Se toinen oli jotenkin niin ihana. Sellaseen ihmiseen voisinkin rakastua, mutta me tuskin enää nähdään. Harmi.

Ehkä haluan liikaa. Mitä sellanen rakkaus sitten on? Ei se voi näin laimeeta olla. Ei vaan voi. Sen täytyy olla enemmän. Löydän sen vielä.

Päivä alkoi ihan kauheella vitutuksella, eikä se ole oikein hävinny mihinkään. Kaikki vituttaa.

Kolme miestä saman päivän aikana on aika hyvä ennätys sellaselle, jolla ei ollut yhtään mitään johonki 20 vuoteen. Ehkä se on säälittävää tai jotakin muuta, mutta omasta mielestä otan nyt ilon irti menetetystä ajasta. Siitä ajasta jolloin en osannut ja uskaltanut elää.

Helpotti todella paljon saada toi pois mielestä. Tiedä sitten mitä se siitä ajattelee. Tai kohta tiedän.

En tiedä pystynkö huomenna edes heräämään. En haluaisi. Haluisin nukkua ikuisesti.