Ihan älytön ikävä. Ei olla nähty yli kahteen viikkoon ja sen huomaa. Koko ajan täytyy olla jotain tekemistä, joka saa ajatukset pois siitä, ettei se ole mun vierellä. Ja sit vielä sekin ku se ei ole puhelimen ulottuvilla vaikka neljään päivään. Meinaan tulla hulluks. Sit kun se tulee kotiin niin pidän siitä tiukasti kiinni vähän aikaa.
Viikonloppuna, kun ei ollut tekemistä ja ihmisiä viihdyttämässä, kyyneleet vaan alko valua kun ajattelin sitä. En oikein tiennyt että miksi mutten osannut lopettaakaan. Luulen et se oli vaan sitä ikävää. Haluisin niin halata ja pussailla. Antasin mitä vaan yhdestä halista. No melkein mitä vaan.
Kahden viikon päästä nähdään sitten toivottavasti. Mä en oikeesti kestä jos se on sen kauemmin poissa. Mun mielest kuukaus on ihan tarpeeks.
En saa kunnolla nukuttuakaan. En tiedä sit johtuuko tää alaselkäkipu sitten siitä vai jostain muusta. Mut se on kumminkin kipee ja sit välil maha ja pää. Mut mä en jaksa enää valittaa ja miettii niitä. Olkoot. Yritän olla välittämättä niistä, mut välil se vaan on vähän vaikeeta. Lääkäristä ei kumminkaan ole apua, joten kyl mä tän verran pystyn kärsimään.
Mutta nyt menen nukkumaan ja jätän tän vuodatuksen.